Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ollaan tyytyväisiä – I Helsingfors är man nöjda med morgon- och eftermiddagsverksamheten för skolelever
13.02.2020

Kuva: Jefunne Gimpel
Kaupunki keräsi lapsilta ja huoltajilta palautetta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Palautetta pyydettiin koulujen aamupäivätoiminnasta sekä perusopetuksen- ja leikkipuiston iltapäivätoiminnasta. Sähköinen asiakaskokemuskysely oli avoinna 2.12.–20.12.2019.
Aamu- ja iltapäivätoiminta sai asiakastyytyväisyyskyselyssä kouluarvosanan 8,70. Vastaajamäärä kasvoi noin 700:lla viimekeväisestä ja vastaajia oli yli 1 900. Etenkin lapset ovat olleet tyytyväisiä toimintaan.
Myös huoltajien vastausten perusteella toiminta-aika vastaa perheen tarpeita, maksu on kohtuullinen suhteessa palvelun laatuun ja huoltajien tietoisuus maksuhuojennusmahdollisuuksista on parantunut.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huomioi ja palkitsee aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjiä tärkeästä työstä. Toimiala tulee myöntämään vuosittain kolmelle palveluntuottajalle kunniakirjan. Kunniakirjan saajat ovat ansioituneita toimijoita, joiden työssä on tunnistettavissa laadukas aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja toiminnan määrätietoinen kehittäminen.
Kaupungin keskiarvotulokset koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta löytyvät verkosta
I Helsingfors är man nöjda med morgon- och eftermiddagsverksamheten för skolelever
Staden har åter samlat in respons om morgon- och eftermiddagsverksamheten för skolelever från barn och vårdnadshavare. Den begärda responsen gällde skolors morgonverksamhet och eftermiddagsverksamheten inom den grundläggande utbildningen och i lekparker. Den elektroniska kunderfarenhetsenkäten var öppen 2.12 –20.12.2019.
I kundtillfredsställelseenkäten fick morgon- och eftermiddagsverksamheten skolvitsordet 8,70. Antalet svarare ökade med cirka 700 från förra våren och översteg 1 900. Framförallt barnen var nöjda med verksamheten.
Vårdnadshavarnas svar tyder också på att verksamhetstiden uppfyller familjens behov, att avgiften är rimlig med tanke på tjänstens kvalitet och att vårdnadshavarna känner nu bättre till möjligheterna till nedsatt avgift och befrielse från avgift.
Fostrans- och utbildningssektorn beaktar och belönar också dem som anordnar morgon- och eftermiddagsverksamhet för det viktiga arbete de utför. Sektorn kommer härefter att varje år tilldela tre serviceproducenter ett diplom. Mottagarna av diplomet är välmeriterade aktörer som håller hög kvalitet på morgon- och eftermiddagsverksamheten och målmedvetet utvecklar den.
De genomsnittliga resultaten för morgon- och eftermiddagsverksamheten för skolever i Helsingfors finns på webben
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"