Koulujen konfliktitilanteita ratkaistaan uudella sovittelumallilla

20.01.2025

Uutisen kuva

Kuva: Kirsi Riipinen

Nollatoleranssi kiusaamiselle sekä jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisyä. Siinä isoja ja tärkeitä koulumaailman asioita, joihin esimerkiksi Pitäjänmäen peruskoulussa puututaan nyt aiempaa järjestelmällisemmin ja laajemmin.

Koulussa on aloitettu Resto-toiminnan sovittelut, joissa konfliktitilanteita käydään läpi ja seurataan puolueettomasti, kaikkia osapuolia kunnioittavasti.

Apulaisrehtori Henna Nurmi kertoo, että sovittelujen taustalla oli levoton lukuvuosi koulussa. Opettajat olivat puuttuneet häiriöihin topakasti, mutta koulussa kaivattiin uusia työkaluja tilanteiden ratkaisemiseksi.

Tilanteet häiriöiden taustalla saattavat olla monimutkaisia. Koulu tunsi jäävänsä niiden selvittelyssä yksin.

Jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisyn hankkeen projektiasiantuntija Emnet Tarer otti sopivaan aikaan kouluun yhteyttä ja kertoi mahdollisuudesta ryhtyä Resto-toiminnan pilottikouluksi.

Lue koko artikkeli verkkosivuillamme

Teksti: Kirsi Riipinen