Koulujen ja lukioiden johtokunnat ideoivat tavoitteita tulevaisuuden koulutukselle
14.11.2022
Kuva: Adobe Stock
Johtokunnat kutsuttiin lokakuun lopussa keskustelemaan oppimisesta vuonna 2030. Tilaisuus liittyi Koulutus 2030 -visioon, jota on työstetty osallistamalla oppijoita, huoltajia sekä henkilökuntaa. Etänä järjestettyyn tilaisuuteen osallistui yli 70 jäsentä eri johtokunnista.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas ja kehittämispalvelupäällikkö Marjo Kyllönen tutustuttivat osallistujat tilaisuuden teemaan.
Illan aikana osallistujat visioivat koulutuksen tulevaisuuden tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Johtokuntalaiset korostivat koulujen välisen yhdenvertaisuuden merkitystä sekä vuorovaikutuksen tärkeyttä myös digitaalisia ympäristöjä ja välineitä hyödyntävässä kouluarjessa.
– Koulussa ja oppimisessa pitäisi olla mahdollisuus ihmisten väliseen kiireettömään vuorovaikutukseen, joka synnyttää luottamusta, motivaatiota ja yhteisöllisyyttä. Tätä ei mitenkään voida korvata digitaalisesti, eräs osallistujista totesi.
Mitkä ihmeen johtokunnat?
Johtokuntien jäsenet valitaan koulun ja lukion oppijoiden huoltajien, henkilökunnan sekä lukion opiskelijoiden keskuudesta. Johtokunnat huolehtivat opetuksen ja kasvatuksen kehittämisestä ja tukemisesta sekä koulun, oppilaitoksen ja kodin yhteistyön edistämisestä.
Tilaisuudessa nousi esiin ajatuksia oppijoiden yksilöllisen tuen tarpeesta, huoltajien osallisuuden edistämisen keinoista, henkilöstöresursseista sekä monipuolisista oppilashuollon palveluista.
Johtokunnan tehtäviin liittyvät teemat nousivat myös keskustelun aiheeksi. Johtokunnille toivottiin vahvempaa roolia kodin ja koulun välisen yhteyden vahvistamisessa.
– On tärkeää, että rakennamme kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuden kuvaa yhdessä johtokuntien kanssa. Keskustelu johtokuntien kanssa on arvokasta. Illan keskusteluissa nostettiin monipuolisesti esiin oppijoiden, kotien ja opettajien näkökulmia Koulutus 2030 -tavoitteiden työstämiseen, Kyllönen tiivisti tilaisuuden jälkeen illan tunnelmia.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





