Koronasta palautumisen määrärahaa käytetään oppimisen tukeen ja oppikirjoihin
22.09.2023
Kuva: Marja Väänänen
Kaupunginhallitus päätti 10.1.2022 pidetyssä kokouksessa 17 miljoonan euron erillismäärärahasta koronasta palautumiseen niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin toisen asteen oppilaitoksissa.
Koronasta palautumisen määrärahaa on kohdennettu monipuolisesti Helsingissä. Rahaa on kohdennettu opetuksen tukijärjestelyihin, monikielisten ohjaajien lisäämiseen sekä oppilas- ja opiskelijahuoltoon. Lisäksi määrärahoja on käytetty henkilöstön palautumiseen sekä iltapäivätoimintaan.
– Tällä hetkellä meillä on käytettävissä määrärahaa vielä 550 000 euroa tälle vuodelle. Olemme päättäneet käyttää tämän rahan oppikirjoihin suomen- ja ruotsinkielisessä perusopetuksessa, toteaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Oppikirjojen hankinnalla pyritään konkreettisesti tukemaan koronasta syntynyttä oppimisvajetta.
– Olemme kuulleet palautteen oppikirjojen tarpeellisuudesta digitalisaation keskellä. Koulut päättävät itsenäisesti toivotuista oppimateriaaleista, mutta haluamme tukea myös kirjojen hankintaa. Tiedotamme kouluja hankintaprosessista lähiaikoina.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





