Kolmoskampuksen lukiot tiivistävät yhteistyötään
12.03.2018

Helsingin 12 suomenkielistä lukiota muodostavat kolme kampusta, joihin kuhunkin kuuluu neljä lukiota. Kolme ruotsinkielistä lukiota muodostavat oman kampuksensa. Yhteisen kurssitarjonnan lisäksi kampustoiminta voi tukea kouluja yhteisillä tilaisuuksilla ja yhteisellä vuorovaikutuksella. Kun kustannukset jaetaan, voidaan organisoida vaikuttavia tilaisuuksia ja tapahtumia. Lukiokampukset.
Kolmoskampuksen lukiot eli Sibelius-lukio, Etu-Töölön lukio, Ressun lukio ja Vuosaaren lukio tempaisivat yhteisen opettajien koulutustilaisuuden 8.3.2018. Tilaisuudessa julkistettiin kolmoskampuksen Jobshadowing-hanke, Campus Match, jolla kehitetään lukioiden yhteistyötä.
Hankkeessa kolmoskampuksen opettajilta kerätään jaettuun asiakirjaan kohtaamismahdollisuuksia: opettajat merkitsevät esimerkiksi, minkä päivän aikana he voisivat ottaa tunneilleen opettajavieraan kampuslukiosta. Mahdollisuuksien mukaan opettajat voivat alustaa hyödyntäen jakaa osaamistaan laajemminkin, kuten antamalla pedagogisia vinkkejä ja kertomalla onnistumisia ja epäonnistumisista.
Myötätunto heijastuu viime kädessä opiskelijaan
Tilaisuuden kantavana teemana oli myötätunto. Aiheesta luennoi kouluttaja, kansainvälisen tason myötätuntotutkija, professori Anne Birgitta Pessi.
Luennon keskeisin viesti oli myötätunnon mullistava voima, se miten myötätuntoa voi havaita ja osoittaa pienissä arjen kohtaamisissa. Opettajia ohjattiin kehittämään myötätuntoa vahvistavaa työkalupakkia. Pienryhmissä opettajat nostivat ohjeistuksiksi esimerkiksi: Ajattele sen kautta, että toinen tahtoo sinulle hyvää. Huomaa toinen ohikiitävissä, lyhyissäkin arjen hetkissä.
Myötätunto oli valikoitunut tilaisuuden teemaksi monestakin syystä: Positiivinen vuorovaikutus ja myötätunto kantavat arjessa sekä yksilö- että työyhteisötasolla. Arvostamme opettajia, jotka tekevät upeaa työtä uudistusten keskellä − opettajien innostushan heijastuu myös opiskelijoihin. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjesti rehtoreille Dialogi- koulutuksen keväällä 2017, ja myötätunto-teema tukee dialogin periaatteita.
Myötätunto on ollut ajankohtainen huipputeema yritysmaailmassakin. Koulumaailmassa myötätunto heijastuu viime kädessä opiskelijaan: esimerkiksi oppimiseen ja omien vahvuuksien löytämiseen.
Tilaisuuteen osallistui noin 80 opettajaa. Fiilis oli energinen, innostunut ja positiivinen.
Hannu Rantala, Sibelius-lukion rehtori
Marja Honkaheimo, Etu-Töölön lukion rehtori
Kuvat: Silvia Hosseini, Sibelius-lukion opettaja
Helsingin kaupungin lukiot ja lukiokampukset.
Anne Birgitta Pessi on kansainvälisen tason myötätuntotutkija, tuttu kouluttaja ja kehittäjä myös yritysmaailmassa. Pessi tuo käytäntöön ajatuksensa siitä, miten tutkimus voi muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Hän johtaa myös Suomen Akatemian rahoittamaa CoCare-projektia: http://copassion.fi/
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"