Koko päivän kävelykokouksessa keskusteltiin syrjäytymisen ehkäisystä – katso video!
16.05.2019
Nuorten syrjäytymistä ehkäisevä Mukana-ohjelma järjesti valtakunnallisena Unelmien liikuntapäivänä 10.5.2019 koko päivän kestävän kävelykokouksen Helsingissä. Kierroksen aikana keskusteltiin syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisyyn liittyvistä eri teemoista.
Reitti kulki Kisahallilta Talvipuutarhan kautta Alppipuistoon, josta päädyttiin terveelliselle lounaalle Hakaniemeen. Kävelykierros jatkui metromatkan jälkeen Itäkeskuksessa ja päättyi Puotilaan. Mukaan lähtivät reippaasti apulaispormestarit Nasima Razmyar ja Sanna Vesikansa sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. Kävelyä kertyi kilometritolkulla eikä sadekaan haitannut menoa. Katso videolta kävelyreitti sekä keskustellut teemat:
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Stadin AO:ssa opiskellut Mert Otsamo: "Minulle oli tärkeää rakentaa omanlaiseni urapolku"
- Lähde mukaan oopperaproduktioon!
- Päiväkodeissamme luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin
- Puistopolun peruskoulun laulajaiset kokoavat alakoulun yhteen: "Vahvistavat iloa ja välittämistä"
- Verkosto edistää romanioppijoiden asemaa – tilaa koulutusta aiheesta oppilaitokseesi
- Inklusiivisten toimintamallien messuilla inspiroiduttiin toisten onnistumisista
- Haluatko lukea kaupungin uutisia omalla kotikielelläsi?
- Yhteishaku jatkuu 17. maaliskuuta asti
- Pääkaupunkiseudun kunnat kannustavat varhaiskasvatusalalle – kampanja käynnissä





