”Kiitos tästä vuodesta teille kaskolaisille!”
16.12.2022
Kuva ja video: Tuomas Hakkarainen
Vuoden päätteeksi on aika koota tapahtunut yhteen. Toimialajohtaja Satu Järvenkallas muistuttaa, että kasvatuksessa ja koulutuksessa on satsattu monin tavoin kaupunkistrategian positiivisiin asioihin kuten hyvinvoinnin ja lukutaidon vahvistamiseen.
Katso video:
– Harrastustoiminta kattaa nyt meidän kaikki 3.–9.-luokkalaiset. Lukutaitoon panostettiin palkkaamalla lukutaidon opettajia. Todella ilolla luin, että yli 2000 meidän seiskaluokkalaista osallistui kirjavinkkaustapahtumiin.
Järvenkallas iloitsee myös toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisestä liikunnan keinoin. Pioneerityötä ovat tehneet lukioihin ja Stadin AO:hon palkatut liikuntacoachit, joiden toiminta jatkuu ja laajenee vuonna 2023.
Hän kiittää myös yhdenvertaisuuteen perustuvaa työtä, jota Kotoklubi Kaneli on tehnyt leikkipuistoissa ja työväenopistoissa maahanmuuttajaperheiden kotoutumisen tukemiseksi. Samaan tavoitteeseen tähtäävät monikieliset ohjaajat, jotka kohtaavat erikielisiä lapsia ja nuoria Helsingin päiväkodeissa, kouluissa, lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa.
– Koko kaupungin vanhempainilta järjestettiin lokakuussa, ja se sai suuren suosion. Huoltajia ilmoittautui runsaasti, ja tilaisuus niin sanotusti myytiin loppuun hetkessä, Järvenkallas muistelee ja toteaa, että Koulutus 2030 -teemaan liittyvä visiointityö jatkuu myös ensi vuonna.
”Työurani vaikeimpia asioita”
Toimialajohtaja myöntää avoimesti, että vuoteen 2022 on mahtunut myös haasteita. Palkanmaksuongelmat ovat olleet kohtuuttomia jokaiselle, jota ne ovat koskettaneet.
– Varhaiskasvatuksen tilanne vaikeutui syksyllä ennennäkemättömällä tavalla. Omalla, jo pitkällä työurallani emme ole kertaakaan olleet tilanteessa, jossa leikkipuistojen toimintaa on jouduttu sulkemaan. Minulle tämä on henkilökohtaisesti ollut työurani vaikeimpia asioita.
Henkilöstön saatavuuden ratkaiseminen ei ole yksinkertaista, mutta Järvenkallas lupaa, että työtä sen eteen tehdään joka päivä.
Hän kertoo videolla myös iloisia uutisia ja yksityiskohtia Kaskon määrärahoista ensi vuonna. Luvassa on selviä panostuksia muun muassa varhaiskasvatuksen laadun ja henkilöstön saatavuuden varmistamiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn, inkluusion tavoitteiden toteuttamiseen sekä kouluvalmentajatoimintaan.
Lisäksi koko henkilöstön virkistysrahaa korotetaan. Jokaisen työpanos on arvokas ja merkityksellinen, jotta onnistumme.
– Joulun aika on tärkeää rauhoittumisen aikaa. Toivon, että voit viettää sitä juuri haluamallasi tavalla, Satu Järvenkallas sanoo, kiittää kaikkia kaskolaisia kuluneesta vuodesta ja toivottaa koko henkilöstölle hyvää joulua ja uutta vuotta.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





