Kesäsetelin saavat nyt myös vuonna 2004 syntyneet nuoret
13.04.2021
Helsinki tukee nuorten hyvinvointia ja palautumista koronapandemian vaikutuksista lisäämällä kesätyömahdollisuuksia. Nuorelle kesätyö ei ole pelkästään toimeentuloa, vaan erityisen tärkeä osa elämää. Kesätyö on nuorelle viesti siitä, että minä osaan ja minuun luotetaan. Helsingin Kesäsetelin saavat tänä vuonna myös 2004 syntyneet nuoret.
Vuonna 2004 syntyneet nuoret voivat hakea Kesäseteliä sähköisesti ja se toimitetaan heille sähköpostitse. Lisätietoa nuorille osoitteessa kesaseteli.fi.
Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso voi olla merkityksellinen tulevaisuutta ajatellen, ja työnantaja saa helposti apukädet pariksi viikoksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa.
Kesäseteli mahdollistaa yrityksille ja yhteisöille yhden tai usean nuoren palkkaamisen. Helsingin kaupunki korvaa 325 euroa työnantajalle, joka työllistää nuoren 9.-luokkalaisen tai vuonna 2004 syntyneen Kesäsetelillä vähintään 60 tunniksi. Nuoren vähimmäispalkka 60 tunnilta on 400 euroa ja sen ylittävältä ajalta nuorelle tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Työnantajat voivat hakea Kesäsetelin omaavia nuoria töihin helposti ja kohdennetusti osoitteessa kesaseteli.fi.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Kettu-mallimme valittiin yhdeksi parhaista eurooppalaisista käytänteistä kestävyyskasvatukseen
- Yöväen messut -kauhutapahtuma valtaa Opistotalon 8.11. – tervetuloa mukaan!
- Helsingin kasvatus ja koulutus vetää kansainvälistä mediaa puoleensa
- Lastenhoitajan työssä ei tarvitse marinoitua toimistolla: "Saan käyttää luovuutta päivittäin"
- Alla kan delta i språkmedveten musikundervisning – Musiken kräver inget gemensamt språk
- Saat toimialan mallipohjat käyttöösi nyt myös Office-ohjelmista
- Fira Svenska veckan med språkvetaren Jenny Sylvin!
- Stadin AO:n ajoneuvoalan korjaamo muuntui Tekijäpäivien tapahtumapaikaksi
- Vatu-keskustelu on molemminpuolista kohtaamista ja kuulemista
- Ruoholahden leikkipuistolle kansainvälinen muotoilutunnustus





