Keilaamista, kirveenheittoa ja kokkikoulua: Työyhteisöt hakivat aktiivisesti virkistysrahaa
24.05.2023
Kuva: Aija Kortesmaa
Kasvatuksen ja koulutuksen työyhteisöt saivat alkuvuodesta hakea ylimääräistä virkistysrahaa yhteiseen tekemiseen osana virkistystoiminnan kokonaisuutta. Koronan jälkeen uudelleen käyttöönotettu ylimääräinen virkistysraha herätti runsasta kiinnostusta ja aktivoi työyhteisöjä ideoimaan yhteistä tekemistä vapaa-ajalle.
Virkistysrahaa oli mahdollista hakea työyhteisön yhteiseen kulttuuri- tai liikunta-aktiviteettiin. Työyhteisöt olivat innovatiivisia, eikä montaa samanlaista aktiviteettia hakemuksista löytynyt.
Keilaaminen ja teatteri suosituimpia
Hakemuksia tuli kaikista palvelukokonaisuuksista, ja aktiviteetit jakautuivat tasaisesti kulttuuriin ja liikuntaan. Suosituimpia yhteisiä tekemisiä olivat keilaaminen ja erilaiset teatteriesitykset. Yksittäisistä palveluntarjoajista Helsingin kaupunginteatteri oli suosituin.
Tämän lisäksi avustusta haettiin muun muassa hohtogolfiin, kokkikouluun, köysikiipeilyyn, curlingiin ja maalauskursseille. Seikkailunhaluisimmat tarttuivat kirveenheittoon. Virkistysrahaa sai yhteensä 153 työyhteisöä.
Rahaa entistä enemmän käytössä
Ylimääräisen virkistysrahan haku on tulossa uudelleen osana virkistystoiminnan kokonaisuutta myös vuonna 2024. Työyhteisöjen kannattaa huomioida, että varsinaista virkistysrahaa on budjetoitu jokaisen yksikön tulostilille vuonna 2023 yhteensä 30 euroa/ vakanssi, ja tämä on 12 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Käytettävissä oleva summa kannattaa pitää mielessä suunnitelmia tehdessä.
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa





