Kehitetään osaamistamme!
20.08.2020
Kuva: Marja Väänänen
Kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstöllä on mahtavat mahdollisuudet kehittää osaamistaan! Koronavirus-tilanteen vuoksi useat koulutukset järjestetään virtuaalisesti tai pienryhmissä.
Koulutuksen toteutustapoihin voi tulla muutoksia syksyn aikana, mutta niistä viestitään aina erikseen koulutukseen ilmoittautuneille.
Hyvä esimerkki virtuaalisesta toteutuksesta on kaikille lasten ja nuorten kanssa työskenteleville suunnattu Helvi: Suojellaan lapsia seksuaaliväkivallalta. Ääniohjattu Helvi-sessio luotsaa ehkäisemään lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalista häirintää, houkuttelua ja seksuaaliväkivaltaa. Helviä pääsee suoraan tarkastelemaan ja tekemään osoitteessa helvi.hel.fi
Opettajille on tarjolla koulutusta esimerkiksi työelämätaidoista sekä yhteisopettajuudesta. Tulevaisuuden työelämätaidot peruskoulussa -koulutuksessa tutustutaan tulevaisuuden työelämätaitoihin sekä työkaluihin ja toimintamalleihin, joilla tuetaan työelämätaitojen kehittymistä ja työelämäyhteistyötä.
Varhaiskasvatuksessa jatkuu arviointiosaamisen teemat. Lisäksi tarjolla Vasu-työpajoja, jossa pääsee keskustelemaan varhaiskasvatuksen opettajan työn painotuksista, kuten siitä, miten lasten vasut toteutuvat ryhmän toiminnassa.
Tutustu tarjontaan Onni-koulutuskalenterissa!
Koulutustarjontaan pääsee parhaiten tutustumaan Onni-koulutuskalenterissa. Voit valita hakuun järjestäjäksi Kasvatuksen ja koulutuksen, jolloin näet kaikki Kaskon järjestämät sisäiset koulutukset. Koulutuksia voi hakea myös hakusanoilla. Täydennyskoulutuksia järjestää lisäksi esimerkiksi kaupunginkanslia.
Sekä sisäisestä että ulkoisesta koulutustarjonnasta tehdään nostoja myös Opehuoneen Koulutus-sivustolle.
Pssst! Syksyn aikana kaupunginkanslian Stadin Akatemian alle lanseerataan Kasko Akatemia, ole kuulolla!
Tervetuloa kouluttautumaan ja kehittämään osaamistasi!
Lisätietoja koulutuksista: kasko.koulutus@hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa Kaskon joulukonserttiin Kallion kirkkoon 24.11.
- Nyt vietetään lapsen oikeuksien viikkoa – hyödynnä materiaaleja opetuksessa
- Yleiskorotus maksuun marras- ja joulukuussa – katso, paljonko palkkasi nousee
- Työväenopiston kevään ilmoittautumiset alkavat 24.11.
- Kom i julstämning på Arbis julvaka!
- Stadin AO:n Roihupellon kampus on valmis
- Yhteistyö poliisin kanssa lisää turvallisuutta ja hyvinvointia yksiköissämme
- Turvallinen arki lapselle ja nuorelle – koko kaupungin vanhempainilta 27.11.
- Hiljainen kynttiläkulkue naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan 25.11.
- Istahda mukaan toivon pedagogiikan aamukahveille
- Kettu-mallimme valittiin yhdeksi parhaista eurooppalaisista käytänteistä kestävyyskasvatukseen
- Yöväen messut -kauhutapahtuma valtaa Opistotalon 8.11. – tervetuloa mukaan!
- Helsingin kasvatus ja koulutus vetää kansainvälistä mediaa puoleensa
- Lastenhoitajan työssä ei tarvitse marinoitua toimistolla: "Saan käyttää luovuutta päivittäin"
- Alla kan delta i språkmedveten musikundervisning – Musiken kräver inget gemensamt språk
- Saat toimialan mallipohjat käyttöösi nyt myös Office-ohjelmista
- Fira Svenska veckan med språkvetaren Jenny Sylvin!
- Stadin AO:n ajoneuvoalan korjaamo muuntui Tekijäpäivien tapahtumapaikaksi
- Vatu-keskustelu on molemminpuolista kohtaamista ja kuulemista
- Ruoholahden leikkipuistolle kansainvälinen muotoilutunnustus





