Kaskossa koko oppilaitos ohjaa – vahvista osaamistasi eri tavoin
02.09.2022

Kuva: AdobeStock
Koko oppilaitos ohjaa -teema on yksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuoden 2022 osaamisen kehittämisen painotuksista. Oppivelvollisuuden laajentuminen ja tehostetun ohjauksen velvollisuus ovat luoneet tarvetta kehittää koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuuria siten, että se tukee koko oppilaitos ohjaa -periaatetta.
– Ohjaus on asia, jota jokainen oppilaitoksen aikuinen väistämättä tekee ollessaan tekemisissä oppijoiden kanssa. On vain kyse siitä, ohjataanko oppijoita tietoisesti vai tiedostamatta, suunnitelmallisesti vai satunnaisesti, johdonmukaisesti vai ristiriitaisesti, toteaa pedagoginen asiantuntija Antti Värtö.
Pedagoginen asiantuntija Antti Värtö.
Koko oppilaitos ohjaa -ajattelua vahvistetaan erilaisin toimenpitein perusopetuksessa, Stadin AO:ssa sekä lukioissa. Jokainen koulumuoto on hieman erilainen ja toimii omalla tavallaan, joten ohjaukseen liittyvää osaamisen kehittämistä on räätälöity kullekin koulumuodolle sopivaksi.
Keskustelua yhteisestä ohjauksesta Helvin avulla
Sekä perusopetuksen että toisen asteen käyttöön on tehty Koko oppilaitos ohjaa -Helvi. Se on virtuaalinen keskustelunohjaaja, joka johdattelee työyhteisön jäsenet keskusteluun ohjauksen teemasta. Helvi on saatavilla suomen- ja ruotsinkielisenä.
Helvin avulla osallistujat pääsevät käsittelemään sitä, miten koulussa tai oppilaitoksessa toteutetaan yhteistä ohjausta ja miten sitä voidaan työyhteisössä kehittää edelleen. Ryhmäkeskustelun tuloksena syntyy tiimitaulu, jonka pohjalta työyhteisössä voidaan jatkaa yhteisen ohjauksen kehittämistä.
Intensiivikoulutukset syventävät osaamista perusopetuksessa
Perusopetuksessa työyhteisöt tekevät Helvin vuoden 2022 loppuun mennessä. Helviä syventävät intensiivikoulutukset käynnistyvät syyskuussa. Koulutuksessa perehdytään tutkimuksellisesti koko oppilaitos ohjaa -malliin. Lisäksi opitaan työskentelymenetelmiä, joita voi soveltaa omaan opetus- ja ohjaustyöhön sekä koko työyhteisössä toteutettavaan kokeiluun.
Tavoitteena on, että jokaisesta koulusta kaksi henkilöä osallistuu koulutukseen. 26.9. alkava ryhmä on suunnattu sekä suomen- että ruotsinkielisille osallistujille.
Stadin AO:ssa on yhteistä työskentelyä Pedaboostereissa
Stadin AO:ssa koko oppilaitos ohjaa -teema oli esillä viime kevään Pedabooster 8:ssa, johon osallistui koko oppilaitoksen henkilöstö.
– Pedaboosterin tavoitteena oli ohjausosaamisen vahvistaminen ja monialaisen ohjauksen toteuttaminen. Aiheesta oli ensin asiantuntijaluento, jonka jälkeen työskenneltiin opiskelijapalautteista nousseiden teemojen mukaisissa työpajoissa, kertoo vs. apulaisrehtori Petri Kallionpää.
Teeman käsittely jatkuu tämän syksyn Pedaboosterissa otsikolla “Koko oppilaitos ohjaa kohti kestävää tulevaisuutta”. Tavoitteena on mahdollistaa yhteinen keskustelu ja nostaa esille, kuinka ilmastonmuutos on muuttanut ja tulee muuttamaan työelämää ja sen myötä ohjausta ja opetusta ammatillisissa oppilaitoksissa.
Lukioissa omaa kehittämistä ja yhteisiä tilaisuuksia
Lukioissa kartoitetaan koko oppilaitos ohjaa -teemaan liittyviä osaamisen kehittämisen tarpeita alkusyksyn aikana. Osassa lukioista teemaan liittyvää kehittämistä toteutetaan sisäisesti oman työyhteisön voimin. Tarjolla on myös yhteisiä tilaisuuksia kehittämisen tueksi.
Esimerkiksi 2.9. järjestettiin tilaisuus otsikolla ”Miten oppivelvollisuus on muuttanut ohjausta lukiossa”.
28.10. taas on tarjolla ryhmänohjaajille webinaari, jonka teemana on osallisuuden tukeminen ohjauksen keinoin.
Lisätietoja:
Koko koulu ohjaa -intensiivikoulutus Onnissa
Hela läroanstalten handleder -Helvi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"