Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
22.09.2026
Jouni Koponen tietää, että ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Kuva: Kirsi Ilmaranta
Roolit olivat menneet päälaelleen. Vallilan ala-asteen rehtori Jouni Koponen istui tällä kertaa vanhempainillassa vanhemman roolissa. Pitkän työpäivän jälkeen hän huomasi, kuinka haastavaa keskittyminen oli. Kokemus pysäytti pohtimaan omia vanhempainiltoja: miltä ne tuntuvat huoltajista ja miten kodin ja koulun kohtaamisista voisi tehdä entistä vuorovaikutteisempia ja merkityksellisempiä?
Vallilan ala-asteella onkin nyt mietitty kodin ja koulun yhteistyötä ja sitä, miten esimerkiksi tilaisuudet palvelisivat huoltajien tarpeita entistä paremmin.
Vastataan vanhempien tarpeisiin
Koponen näkee, että tarve uudenlaiselle yhteistyölle tulee sekä yhteiskunnan että koulun muutoksista. Ennen koululla oli pääasiassa tiedon välittämisen tehtävä: vuorollaan sekä oppilaat että vanhemmat istuivat paikallaan ja kuuntelivat, mitä koululla on sanottavanaan.
Ajan kuluessa koulu on muuttunut vuorovaikutteisemmaksi. Vanhemmatkin kaipaavat nykyään enemmän keskustelua ja yhteisöllisyyttä.
Perinteiset vanhempainillat, joissa koulu tiedottaa asioista on Vallilassa nykyään korvattu rehtorin Teamsissä pidettävillä kahvihetkillä, joilla voidaan avata vaikkapa aineiden arviointikriteerejä.
Kun vanhemmat tulevat paikan päälle, on ohjelmassa jotain keskustelevampaa.
Keväällä Vallilassa pidettiin esimerkiksi mobiililaitteita käsittelevä vanhempainilta, jossa oli paikalla aivotutkija.
– Paras anti illassa oli, kun yksi vanhemmista uskalsi tunnustaa, että he eivät kotona onnistu pitämään tunnin ruutuajasta kiinni. Oli kuin pato olisi auennut ja käsiä nousi pystyyn vuorotellen, kun muutkin perheet kertoivat omista haasteistaan ruutuajan rajoittamisessa, Koponen kuvailee.
Ilman vertaistukea jääneet huoltajat voivat helposti kokea olevansa ainoita, joilla on haasteita vastata vanhempiin kohdistuviin valtaviin odotuksiin.
Parhaimmillaan koulu voi mahdollistaa vanhempien ryhmäytymisen ja omien yhteisöjen muodostumisen. Siitä on hyötyä myös koululle, kun vanhemmat voivat yhdessä keskustella esimerkiksi siitä, minkä ikäiselle lapselle ostetaan kännykät tai miten lasten Whatsappin käyttöä seurataan.
Tärkeintä on luottamuksen rakentaminen
Hyvien yhteistyösuhteiden rakentaminen huoltajiin kannattaa.
Vallilan ala-asteella oli kriisin mahdollisuus, kun koulu muutti väistötiloihin eri puolelle Vallilaa. Osa huoltajista vastusti muuttoa kovaäänisesti.
Koponen ei voinut estää muuttoa vastustuksesta huolimatta; Hämeentien koulurakennus oli menossa remonttiin. Hän päätti kuitenkin ottaa selvä, mistä vastustus kumpusi.
– Kärkkään vastahakoiset huoltajat voivat usein toimia hiljaisen enemmistön äänitorvena ja sanoa sen, mitä muut eivät uskalla. Heitä kannattaa jututtaa, Koponen kuvailee.
Selvisi, että huoltajia huolestuttivat lasten koulumatkat. Uutta reittiä pidettiin aiempaa turvattomampana.
Siispä huoltajille järjestettiin työpajoja, joissa he saivat itse merkitä karttaan vaarallisina pitämiään paikkoja. Uudet reitit, jotka välttivät vaaranpaikkoja, suunniteltiin yhdessä huoltajien kanssa ja testikäveltiin lasten kanssa.
Kun varsinainen muutto tapahtui, valituksia ei enää tullut.
– Olisin voinut jättää alussa muutamat soraäänet huomioimatta, mutta luulen, että olisin silloin päätynyt käyttämään ainakin kaksinkertaisen määrän aikaa lukuvuoden aikana hajanaisiin Wilma-viesteihin vastaamiseen, Koponen tuumaa.
Sitäkin tärkeämpää on, että ennakoimalla vanhempien luottamus kouluun säilyi. Aikuiset olivat yhdessä lasten puolella eivätkä vastakkain.
Improvisaatio-teatterilla vaikeiden aiheiden äärelle
Toukokuussa Vallilassa oltiin taas uuden äärellä. Uudenlaisessa vanhempainillassa kokeiltiin improvisaatioteatteria yhteistyössä teatteri Kapsäkin kanssa. Tavoitteena oli käsitellä vaikeita asioita draaman kautta.
– Kuka haluaa nostaa käden 100 hengen vanhempainillassa tai edes tuntemattomien kanssa pienemmässä pöytäryhmässä kertoakseen kokemuksiaan koulukiusaamisesta? Koponen kuvailee perinteisempien tilaisuuksien ongelmia.
Aiheita kerättiin vanhemmilta etukäteen. Illan aikana esitettiin esimerkiksi vanhemman riittämättömyyden tunnetta, kaverisuhteita ja lasten kännyköiden käyttöä. Kipupisteistä löytyi myös koulun toiminnasta; aiheeksi nousi esimerkiksi se, miltä huoltajasta tuntuu saada jatkuvasti Wilma-viestejä.

Lavalla Jouni Koponen ja teatterin toiminnanjohtaja Stiina Laakso.
Ilta oli menestys. Vanhempainilloissa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä paljon osallistujia, ja palaute huoltajilta oli pelkästään positiivista.
Rohkeus kannattaa
Luottamukseen ja kuuntelemiseen perustuva toimintakulttuuri sopii myös henkilöstölle. Viimeisimmässä kaupungin Fiilari-henkilöstökyselyssä koulu sai huippupisteet johtamisesta.
– Ajattelen, että henkilöstön ja huoltajien kohtaamisissa toimivat lopulta samat periaatteet. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi ja tietää, että heidän näkemyksillään on merkitystä.
Koponen suosittelee muitakin kouluja kokeilemaan rohkeasti uusia toimintatapoja silläkin riskillä, että aina kaikki ei onnistuisi.
– En tiennyt, houkuttelisiko improvisaatioteatteri huoltajia, mutta sen tiesin, että perusvanhempainilta tiistai-iltana ei houkuttelisi.
Kaiken avain on kuitenkin ennakointi. Luottamusta kannattaa rakentaa ennen kuin mikään on rikki. Sitä voi tehdä esimerkiksi kertomalla omalle yhteisölle avoimesti, missä on onnistuttu ja missä ollaan hyviä.
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa
- Tule mukaan henkilöstöliikuntaan!
- Oletko suorittanut kaikki pakolliset koulutukset? Katso syksyn uutuudet
- Kunta10-tutkimus alkaa pian – tärkeää, että jokainen vastaa
- Perusopetuksen ja lukioiden opettajille työpuhelimet / Nya tjänstetelefoner ska anskaffas till lärarna
- Työväenopiston ja Arbiksen kursseilla on vielä tilaa – ilmoittaudu nyt! / Det finns ännu platser på Arbis och Työväenopistos kurser – anmäl dig nu!
- Kilpailuvuosi käynnistyy – Stadin AO tarjoaa polun huippuosaajaksi
- Maksuttomat harrastukset jatkuvat kaikissa peruskouluissamme
- Eskarilaiset oppivat turvallisuustaitoja Pelastuslaitoksen leikkipuistovierailuilla
- Uusia työvälineitä esityksiä varten





