Ilo kasvaa liikkuen: Helsingissä satsataan pienten lasten liikuntaan
20.09.2021
Kuva: Aki Rask
Helsingin kaupunki nosti kaupunkilaisten liikkumisen lisäämisen strategiansa (2017-2021) yhdeksi kärkihankkeista, ja kymmeniä toimenpiteitä käynnistettiin arkiaktiivisuuden lisäämiseksi ja istumisen vähentämiseksi.
Erityisesti kaupunki halusi panostaa pienten lasten ja lapsiperheiden mahdollisuuksiin liikkua, ja toimenpiteitä käynnistettiin laajasti päiväkodeissa, leikkipuistoissa, neuvoloissa ja liikuntapalveluissa. Jokainen Helsingin päiväkoti on myös liittynyt kansalliseen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaan.
Monia toimenpiteitä liikkumisen lisäämiseksi
”Varhaiskasvatuksessa sallimme liikkumisen ja autamme jokaista lasta iloitsemaan liikkumisesta. Istutamme siemenen, joka kasvaa ja kantaa aikuisuuteen saakka”, sanoo varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Raila Tiainen-Ala-Maunus.
”Päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja leikkipuistoissa liikutaan sisällä ja ulkona, yhdessä ja erikseen. Liikutaan pihalla, puistossa, metsässä, jumpassa, taideprojekteissa, musiikin tahdissa, laulaen ja leikkien turvallisissa olosuhteissa. Jos ilo kasvaa liikkuen, liikkumisen ilo se riemua tuottaakin".
Päiväkoteihin on hankittu runsaasti erilaisia liikuntavälineitä ja aktivoivia lattiateippauksia, joiden avulla jokaisella lapsella on mahdollisuus riittävän fyysiseen aktiivisuuden täyttymiseen ja liikkumisen iloon. Lisäksi yli 4 000 varhaiskasvatuksen ammattilaista on osallistunut liikunnallisiin täydennyskoulutuksiin.
Myös perheille suunnattu Anna arjen liikuttaa -kampanja tavoitti lapsiperheet laajasti neuvoloissa, päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja liikuntapalveluissa.
Tutkimustuloksia hyödynnetään
Äskettäin julkaistiin Piilo-tutkimuksen tulokset. Tutkimukseen osallistui 4−6-vuotiaita lapsia ja heidän perheitään eri puolilta Suomea, myös Helsingistä. Tutkimus sisälsi muun muassa lapsen fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen mittaukset sekä kyselyt huoltajille, varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja varhaiskasvatusyksiköille.
Piilo-tutkimuksen lisäksi osa Helsingin kaupungin päiväkodeista on ollut mukana Helsingin ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä Toimi ja Opi -tutkimushankkeessa, jossa selvitetään matemaattisten ja motoristen taitojen sekä fyysisen aktiivisuuden välisiä yhteyksiä päiväkoti-ikäisillä lapsilla.
Tutkimustuloksia hyödynnetään Helsingissä varhaislapsuuden liikunnallisen elämäntavan edistämistyössä yhteistyössä päiväkotien, liikuntapalveluiden, leikkipuistojen, neuvoloiden ja muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.
Lue verkkosivuillamme uutinen edellä mainituista tutkimuksista ja Helsingin toimenpiteistä liikkumisen lisäämiseksi: Helsinki tukemassa pienten lasten liikkumista
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





