Ilmiöoppimista joka päivä – Jätkäsaaren peruskoululle palkinto oppimisen uudistamisesta
13.03.2019

Kuva: Tuomas Hakkarainen
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala palkitsee säännöllisesti innovatiivisia oppimisen ratkaisuja.
Helmikuussa palkinnon sai Jätkäsaaren peruskoulun ilmiöoppimisen malli, jossa monialaisten ilmiöiden parissa työskennellään kaksi ensimmäistä oppituntia joka päivä. Iltapäivisin on vuorossa niiden taitojen opiskelua ja niiden oppiaineiden tunteja, jotka jäävät vähemmälle kulloinkin työn alla olevan ilmiön opiskelussa.
Elokuusta syyslomaan saakka oppilaat työskentelivät Jätkäsaaren lähiympäristöön painottuvan Turvallinen maailma -teeman parissa. Seuraavassa, joululomaan saakka jatkuneessa Kulttuurien keskellä -ilmiöjaksossa käsiteltiin muun muassa lasten oikeuksia, kulttuuria, harrastuksia ja terveellisiä elintapoja. Alkuvuoden ensimmäinen ilmiöjakso oli puolestaan teknologiaan painottuva Tutkin ja koodaan ja hiihtoloman jälkeen vuorossa on Tarinoiden aika. Kevään viimeinen ilmiöjakso on Luontohaaste.
Lue koko uutinen kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilla.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa viettämään kesää Helsingin leikkipuistoihin!
- Pyöräilykausi on täällä taas: Hyödynnä kaupunkipyöräetu ja polkupyöräetu
- Koillisen varhaiskasvatus järjestää ihastuttavia lukumessuja
- Stadin AO:lle OKKA-sertifikaatti: "Teemme sitoutuneesti työtä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Henkilöstömme oma saari Iso Iiluoto houkuttelee virkistymään
- Tunnetko työkaverisi: Ultrajuokseva hyväntekijä
- Helsinginkadun filharmonikot 80 vuotta: Juhlakonsertti toukokuussa
- Se bilderna från Helsingfors första danstävlingar för svenskspråkiga lågstadieelever
- Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri tarjoaa 140 maksutonta opastusta