Helsinkiin 1600 uutta päiväkotipaikkaa vuoden 2019 aikana
14.02.2019

Kuva: Patrik Lindstöm, kaupungin aineistopankki
Helsingin väestömäärä kasvaa ja sen myötä päivähoitopaikkojen tarve lisääntyy. Helsingissä odotetaan varhaiskasvatusikäisen väestömäärän kasvavan tänä vuonna noin 340 lapsella, mutta hoitopaikkoja on suunnitteilla huomattavasti enemmän.
Helsingin strategian mukaisesti halutaan varhaiskasvatuksen osallistumisastetta nostaa. Helsinki haluaa vahvistaa peruspalveluja ja ennaltaehkäistä eriarvoistumista. Viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus 4 tuntia päivässä ja kotihoidon tuen kuntalisän poisto yli 2-vuotiailta lisännevät osaltaan paikkojen tarvetta.
Kevään 2019 aikana uusia päiväkotipaikkoja tulee Vallila-Hermannin alueelle, Käpylään ja Kallioon. Käpylän kohdalla tutkitaan mahdollisuutta tarjota paikkoja myös Oulunkylän asukkaille ja Kallio täydentää läntisen ja pohjoisen alueen tarpeita, kunnes alueille valmistuu uusia tiloja. Keväällä saadaan paikkoja myös Suutarilaan, Haagaan, Mellunkylään ja Myllypuroon sekä Vuosaareen. Yhteensä kevään aikana Helsinkiin saadaan noin 400 uutta päivähoitopaikkaa.
Syksyllä päiväkotitilanne helpottuu Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa. Myös Konalaan, Herttoniemeen, Tapulikaupunkiin, Pihlajistoon ja Pukinmäki-Malmin alueelle avautuu lisää paikkoja. Itä-Helsingissä paikkoja tulee myös syksyllä Vuosaareen, Itäkeskukseen ja Puotilaan.
Loppuvuodesta valmistuu uusia paikkoja Lauttasaareen, etelä- ja pohjois-Haagaan sekä Myllypuroon.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala vastaa varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja kaupunkiympäristön toimiala vastaa tiloista.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"