Helsinki pyrkii Unicefin lapsiystävälliseksi kunnaksi
29.03.2023

Kuva Adobe Stock
Lapsen oikeudet ohjaavat Helsingin kaupungin työntekijöiden toimintaa. Näin ainakin pitäisi olla. Tunnetko sinä lapsen oikeudet? Miten tavoitteiden toteutuminen onnistuu omassa työssäsi, kuten lapsen oikeuksien sopimus meitä velvoittaa?
Lapsen oikeuksien tunteminen ja niiden pohtiminen on välttämätöntä lasten kanssa työskenteleville. Koulutukset on tarkoitettu myös heille, jotka välillisesti vaikuttavat lasten ja nuorten elämään oman työnsä kautta. Ota haaste vastaan ja hanki lisää osaamista ja osallistu koulutuksiin. Tehdään Helsingistä lapsiystävällinen kunta yhdessä!
Helsingin kaupungilla on tärkeä tavoite: Helsinki on lapsiystävällinen kaupunki, jossa jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, kasvuun ja oppimiseen.
Tämä tarkoittaa meillä esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:
- Vahvistamme osaamistamme lapsen oikeuksista
- Lisäämme tietoa päätöstemme vaikutuksista lapsiin ja nuoriin
- Kuuntelemme lasten ja nuorten ajatuksia sekä kehitämme lapsia osallistavia tapoja kerätä palautetta
- Ehkäisemme kiusaamista
- Teemme kaupungista entistä turvallisemman lapsille ja nuorille
Kehitä osaamistasi lapsen oikeuksista
Olemme kattaneet sinulle koulutustarjonnan verkossa suoritettavaksi:
- Johdatus lapsen oikeuksiin – turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen
- Lapsen oikeudet eri ammattilaisten näkökulmasta
- Erilaisiin teemoihin liittyvät koulutukset kuten lapsen oikeus väkivallattomaan arkeen
Koulutukset ovat sinulle, joka työskentelet päivittäin lasten kanssa, mutta jolle lapsen oikeudet eivät ole vielä tuttuja. Tai olet jo konkari, mutta haluat päivittää tai syventää osaamistasi aiheesta.
Koulutukset ovat myös sinulle, joka et suoraan työskentele lasten tai nuorten kanssa, mutta esimerkiksi kohtaat työssäsi lasten ja nuorten vanhempia.
Koulutukset sopivat myös sinulle, joka vaikutat työsi kautta kaupunkiin, jossa lapset ja nuoret elävät.
Koulutukset haastavat sinua pohtimaan ja keskustelemaan työyhteisössäsi, kuinka hyvin lapsen oikeuksien kunnioittaminen ja toteuttaminen teillä toimii.
Koulutuksia on tarjolla myös ruotsiksi.
Koulutukset on tuottanut valtioneuvoston kanslia. Lue intrasta lisää koulutuksista tai ilmoittaudu Onni-koulutuskalenterissa. Koulutukset löytyvät hakusanalla “lapsen oikeudet”.
Koulutus lapsen oikeuksista on yksi Helsingin tavoitteista Unicefin Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyössä.
Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on Hanne Savunen: hanne.savunen@hel.fi
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"