Helsinki palkitsee oppimisen uudistamista
27.09.2018

− Hietakummun ala-aste ja Katajanokan päiväkoti ensimmäiset palkitut
Tästä syksystä alkaen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala palkitsee oppimisen toteutuksia, jotka ovat uudenlaisia, oivaltavia ja digiteknologiaa hyödyntäviä. Ensimmäisenä palkittiin Hietakummun ala-asteen koulun digimessut ja Katajanokan päiväkodin kuvaseikkailu. Kummassakin toteutuksessa oppilailla oli iso rooli.
Helsinki rohkaisee kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia kehittämään opetusta ja oppimista ja kokeilemaan uutta. Tavoitteena on, että digitaalisuus on luonteva osa oppimista ja kasvatusta ja rikastuttaa sitä.
”Helsingin opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa tehdään valtavan upeaa työtä. Tätä työtä haluamme tehdä näkyväksi. Kannustan osaamisen jakamiseen ja toisilta oppimiseen”, totesi toimialajohtaja Liisa Pohjolainen ensimmäisessä palkitsemistilaisuudessa 19. syyskuuta.
Hietakummun koulu valitsi palkinnoksi Beebot-robotiikkasetin ja Katajanokan päiväkoti Twoinone-tietokoneen.
Osaamisen jakamista varten käyttöön on otettu HelsinkiOppii-sivusto, jonne koulut, päiväkodit oppilaitokset voivat viedä omia esimerkkejään. Sivustolta löytyy jo monta hyvää esimerkkiä, muun muassa nyt palkitut toteutukset Hietakummun ala-asteen koulun Digimessut koulu- ja kotiväelle ja Katajanokan päiväkodin esikouluryhmän Kuvaseikkailuja itse rakennetussa kaupungissa.
Oppilaiden osaaminen ja innostus esiin
Hietakummun ala-asteella järjestettiin toukokuussa digimessut 6B-luokan ideana ja toteutuksena. Messuille kutsuttiin koko koulu, oppilaiden huoltajat ja luokan yhteistyötahoja. Oppilaat valmistelivat ja toteuttivat kymmenen messupistettä, joilla he esittelivät ja vinkkasivat digitaalisuuden erilaisia mahdollisuuksia. Messuihin liittyi myös erillinen työpajaosuus.
Palkitsemisen perustelut: Digimessut on oppilaista lähtevä ja heidän osaamistaan hyödyntävä tapahtuma. Messut toimivat kanavana tiedottaa digitalisaatiosta ja sen mukana tuomista muutoksista ja ne loivat myönteistä ilmapiiriä digitalisaation edistämiselle.
Lue lisää digimessuista.
Digitaitoja ja mediakriittisyyttä pienillekin lapsille
Katajanokan päiväkodin esikoululaisryhmässä käsiteltiin kaupunkiteemaa, jossa suurin yksittäinen projekti oli oman kaupungin rakentaminen. Projektissa tutustuttiin kaupunkisuunnitteluun, rakennettiin pienoiskaupunki, valokuvattiin, videoitiin ja harjoiteltiin kuvan- ja videon käsittelyä. Lisäksi keskusteltiin kuvien ja videoiden todenperäisyydestä.
Palkitsemisen perustelut: Kuvaseikkailu-esimerkistä huomataan, että digivälineitä ja sovelluksia voi hyödyntää myös pienten lasten kanssa. Kuvaseikkailun lähtökohtana on lasten oma kokemusmaailma. Sen avulla opittiin useita taitoja, kuten kuvankäsittelyä ja mediakriittisyyttä.
Lue lisää kuvaseikkailuista
Katso videolta tunnelmat palkintojen jaosta.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"