Helsinki opettaa uusia lukutaitoja – 10 koulua tuottaa opettajille materiaalia digitaalisuuteen
15.06.2023

Kuva: Laura Oja
Luokassa jatkuu videoeditointi. Latokartanon peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset aukaisevat kannettavat tietokoneet koulun tieto- ja viestintätekniikan valinnaiskurssillaan.
– Eihän teistä kenelläkään ole enää tarvetta kuvaamiseen, varmistaa kurssia vetävä matematiikan sekä tieto- ja viestintätekniikan opettaja Markus Hekkala.
Hän heijastaa videoprojektorista seinälle ohjeistusta, kuinka taustakuva ja musiikkia voidaan liittää videon alku- ja lopputekstien ajaksi.
– Muistakaa tallentaa videonne MP4-muodossa.
Digimeininki on päällä myös toisella puolen Latokartanon koulua, kuvataiteen tunnilla.
Oppilaat innostuvat poikkeuksetta, kun he pääsevät harjoittelemaan kuvan päälle piirtämistä pädeillä ja niiden kynillä. Kuvataiteen opettaja Emma Cerdà kertoo kyseen olevan periaatteessa samasta asiasta, kuin että valopöydän päällä piirrettäisiin paperille alta näkyvän kuvan mukaan.
– Uusi väline kuitenkin sytyttää oppilaat ja samalla innostaa tutustumaan laitteen mahdollisuuksiin.
Vahvistaa viestintäteknologiataitoja
Hekkala ja Cerdà ovat mukana Uudet lukutaidot -hankkeessa, jossa etsitään konkreettisia tapoja opettaa monilukutaitoa ja digitaalisissa ympäristöissä toimimista sekä tuottaa materiaalia opettajien työn helpottamiseksi.
Uudet lukutaidot on opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämisohjelma, jossa tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten tieto- ja viestintäteknologian taitoja, medialukutaitoa sekä ohjelmoinnin osaamista.
Helsingistä mukana on 10 koulua ja 27 opettajaa. Latokartanon koulussa Cerdàn ja Hekkalan lisäksi mukana on koulun laaja-alainen erityisopettaja Riikka Viljakainen.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Tervetuloa perinteiseen joulukonserttiin Kallion kirkkoon 28.11.
- "Henkilökuntamme on todella ratkaisukeskeistä": Näin vasta maahan muuttaneet opiskelevat Itäkeskuksen peruskoulussa
- "Kielitaito on pääomaa, jota ei voi ostaa kaupasta"
- Vietämme lapsen oikeuksien viikkoa 20.–24.11.
- Työväenopiston kevään ilmoittautumiset alkavat 27.11.
- Arbis julvaka 1.12, fredag kl.16–20
- Helsinki oppii -teemaviikko keräsi yli 2100 osallistujaa
- I Nordsjö lågstadieskola tvättar eleverna cyklar på lektionstid
- Päämääränä nuorten auttaminen eteenpäin – psykologit tekevät tärkeää työtä toisella asteella
- Löydätkö tiedon äärelle? Vastaa sisäisen viestinnän kyselyyn 3.12. mennessä