Helsinki on hyväksytty Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin
16.02.2021
Kuva: Jussi Hellsten
Helsinki on hyväksytty Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin. Malli on työväline, joka auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa. Malli auttaa kuntia varmistamaan, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeudet toteutuvat.
Mallin avulla kunta tunnistaa, millä lapsen oikeuksien osa-alueilla sillä on kehitettävää. Malli myös auttaa kuntaa määrittelemään, mitä sen tulee tehdä, jotta lasten oikeudet toteutuisivat kunnassa mahdollisimman perusteellisesti. Lisäksi malli auttaa kuntaa seuraamaan työn edistymistä systemaattisesti.
Lasten oikeuksia ja hyvinvointia edistetään Helsingissä jo nyt kaikilla toimialoilla ja yhteistyössä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ perustuu ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvojen kunnioittamiseen. Liittyminen Lapsiystävällinen kunta -malliin vahvistaa tätä arvopohjaista työtä.
”Lapset ovat tulevaisuuden tekijöitä. Lasten hyvinvointi on meille kaikille erittäin tärkeä asia. Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin liittyminen vahvistaa entisestään Helsingissä lasten oikeuksien toteutumisen eteen tehtävää työtä”, sanoo perusopetusjohtaja Outi Salo kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa
- Tule mukaan henkilöstöliikuntaan!
- Oletko suorittanut kaikki pakolliset koulutukset? Katso syksyn uutuudet
- Kunta10-tutkimus alkaa pian – tärkeää, että jokainen vastaa
- Perusopetuksen ja lukioiden opettajille työpuhelimet / Nya tjänstetelefoner ska anskaffas till lärarna
- Työväenopiston ja Arbiksen kursseilla on vielä tilaa – ilmoittaudu nyt! / Det finns ännu platser på Arbis och Työväenopistos kurser – anmäl dig nu!
- Kilpailuvuosi käynnistyy – Stadin AO tarjoaa polun huippuosaajaksi
- Maksuttomat harrastukset jatkuvat kaikissa peruskouluissamme
- Eskarilaiset oppivat turvallisuustaitoja Pelastuslaitoksen leikkipuistovierailuilla
- Uusia työvälineitä esityksiä varten





