Helsinki herättää lasten ja nuorten lukuintoa – Helsingfors väcker barns och ungas läsiver
16.04.2021

Kuva: Jani Laukkanen
Helsingin kouluissa ja päiväkodeissa vahvistetaan lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa. Tavoitteena on innostaa oppijoita ja heidän perheitään sekä henkilöstöä monipuolisesti erilaisten tekstien pariin.
Yli 4 600! Niin monta kirjaa ovat Keinutien ala-asteen koulun 6B-luokkalaiset lukeneet. Kirjoja luetaan sekä koulussa että kotona. Luokassa on sovittu, että kun kunkin oppitunnin tehtävät on tehty, oppilas voi mennä lukunurkkaukseen lukemaan. Lisäksi perjantaisin on yhteinen lukuhetki.
”Lukeminen on meidän luokan yhteinen juttu – kaikki oppilaat lukevat. Myös huoltajat ovat olleet innolla mukana kannustamassa ja lukemisen apuna”, kertoo 6B-luokan opettaja Johanna Lehtinen.
Helsingin kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa kehitetään erilaisia tapoja innostaa lapsia ja perheitä lukemaan. Yksi kokeiltavista toimista on päiväkodeissa ja alkuopetuksen luokissa kiertävä iltasatukirjahylly, josta saa ottaa mukaan kotona luettavan kirjan. Kun kirja on luettu, se palautetaan takaisin hyllyyn seuraavan perheen lainattavaksi. Lukemiseen innostavat myös esimerkiksi kirjailijavierailut, joita kouluissa on toteutettu myös etäyhteyksin näin koronapandemian aikana.
Lukuinto-hankkeessa luodaan pysyviä käytäntöjä
Lukemisen kulttuuria tuetaan Helsingin päiväkodeissa ja kouluissa vahvistamalla henkilöstön osaamista ja jakamalla hyviä toimintatapoja. Henkilöstölle on tarjolla kirjallisuuskasvatukseen ja lukemiseen liittyviä koulutuksia, joissa tuodaan esille, kuinka kirjallisuuden ja lukemisen kautta voidaan lähestyä erilaisia opetuksessa käsiteltäviä asioita ja ilmiötä.
”Esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen tai kestävän kehitykseen käsittelyyn on olemassa runsaasti laadukasta lastenkirjallisuutta”, muistuttaa pedagoginen asiantuntija Antti Aaltonen, joka toimii projektikoordinaattorina lukemista edistävässä Lukuinto – Läsiver -hankkeessa.
Helsingin kaupungin Lukuinto-hankkeen tavoitteena on luoda pysyviä käytäntöjä, joilla lisätään lukuintoa ja vahvistetaan sen jatkumoa varhaiskasvatuksesta alkuopetukseen. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Lue koko uutinen verkkosivuillamme
Helsingfors väcker barns och ungas läsiver
I Helsingfors stads skolor och daghem stärker man läskulturen och läskunnigheten. Syftet är att inspirera barn och unga samt familjer och personal att bekanta sig med ett mångsidigt urval av texter. Läs nyheten på vår hemsida
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"