Helsinki haluaa vähentää koulusegregaatiota – kaupunki kehittää toimintamallia koulujen erojen tasaamiseksi
07.04.2022
Kuva: Nina Dale
Koulujen eriytymisen vähentämiseen tarvitaan monenlaisia toimia. Koulujen välistä tasa-arvoa voidaan parantaa esimerkiksi tarvepohjaisella resurssoinnilla eli ns. PD-rahalla. Lisäksi haasteita voidaan ratkoa toimialojen yhteistyöllä sekä lisäämällä tietoa päätöksenteon tueksi ja palveluverkon kehittämiseksi.
Kaikkien koulu -hankkeessa työskennellään eriytymistä vastaan yhteistyöllä ja verkostoitumalla.
- Luodaan mittaristo koulusegregaation seurantaan
- Kerätään eri toimialoille hajaantunut tieto koulujen toimintaympäristöistä
- Kootaan hyviä käytänteitä
- Hankitaan uutta tietoa tutkimuksen avulla
- Uudistetaan, tehostetaan ja monipuolistetaan myönteisen erityiskohtelun rahoituksen laskentatapaa sekä perusopetuksessa että varhaiskasvatuksessa
- Palveluverkkoa ja koulupiirejä kehitetään osana kaupunkiuudistusta
Kaupunkiuudistus on uudenlainen tapa kehittää elinvoimaisia ja viihtyisiä kaupunginosia. Vuonna 2020 käynnistynyt kaupunkiuudistus on osa uutta asumisen ja maankäytön toteutusohjelmaa. Pilottikohteita ovat Malmi, Malminkartano-Kannelmäki sekä Mellunkylä.
Aikaisempien ohjelmien opit käyttöön
Kaikkien koulu -hanke kytkeytyy sekä valtakunnallisiin että Helsingissä aiemmin toteutettuihin hankkeisiin. Niiden opit poimitaan mukaan ja työtä jatketaan.
Hanketta on valmisteltu seuraavien ohjelmien pohjalta:
Helsinki ei ole yksin etsimässä ratkaisuja koulujen alueellisen eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö koordinoi työtä valtakunnallisella tasolla, ja mukana on useita kuntia, joiden välillä oivalluksia voidaan jakaa.
Kaikkien koulu hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





