Helsinki Education Week 5.–9.11. on oppimisen juhla
26.09.2018

Helsingin koulut avaavat ovensa maailmalle
Suomi on yksi oppimisen edelläkävijöitä maailmassa. Helsinkiin ja sen kouluihin, varhaiskasvatukseen ja oppilaitoksiin kohdistuu suuri kansainvälinen kiinnostus. Tämän vuoksi Helsinki lanseeraa Helsinki Education Weekin, joka järjestetään ensimmäistä kertaa marraskuussa, 5.–9.11.2018. Tapahtumasta tulee jokavuotinen. Tapahtuman kohderyhmänä on paitsi kansainväliset oppimisen asiantuntijat, myös suomalaiset ja ennen kaikkea helsinkiläiset kasvattajat, oppijat ja vanhemmat.
– Kaikkialla maailmassa on hienoja kouluja, mutta harvassa kaupungissa kaikki koulut ovat niin korkealaatuisia kuin meillä, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
– Mutta meille tärkeää on uteliaisuus ja nöyryys. Haluamme koko ajan olla oppimassa myös muilta, Pohjolainen jatkaa.
Kansainvälisiä oppimisen asiantuntijoita Helsinkiin
Helsinki Education Week on viikon mittainen helsinkiläisen oppimisen juhla, joka tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää upeaa työtä. Samalla opitaan maailman parhailta ja tehdään yhteistyötä kaupunkiin saapuvien kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden kanssa.
– Jokainen tietää, että nopeasti muuttuvassa maailmassa uteliaisuus ja jatkuva oppiminen on tärkeää. Siksi haluamme lisätä kansainvälistä yhteistyötä, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.
Ohjelmahaku Helsinki Education Weekiin on käynnissä 5.10. asti
Helsinki Education Weekin aikana kuka tahansa opetuksen tulevaisuudesta kiinnostunut – kouluista varhaiskasvatukseen ja oppilaitoksiin, opettajista oppilaisiin, vanhemmista yrityksiin – voi järjestää eri puolilla kaupunkia itseään kiinnostavia tapahtumia tai osallistua niihin.
Tapahtumat voivat olla suuri tai pieniä, maksullisia tai maksuttomia ja niitä voi ehdottaa 5.10. mennessä Helsinki Education Weekin virallisella verkkosivulla osoitteessa www.helsinkieducationweek.com.
Helsinki Education Weekillä on neljä ohjelmapolkua:
- Hands On trackilla on erilaisia opettajien ja oppilaiden järjestämiä työpajoja,
- Dialogue track koostuu keskustelutilaisuuksista,
- Network trackilla on verkostoitumis- ja tuotekehitystilaisuuksia ja
- Explore trackilla tutustutaan erilaisiin opetusinnovaatioihin ja oppimisympäristöihin.
Helsinki Education Weekin ohjelma julkaistaan lokakuun puolessa välissä.
Helsinki Education Weekin pääjärjestäjä on Helsingin kaupunki ja sen viralliset yhteistyökumppanit ovat HundrED ja Helsingin Sanomat.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"