Helsingin palkkakehitysohjelma nostaa yli 4700 kaskolaisen palkkaa
18.04.2023

Kuva: Adobe Stock
Kaupungin palkkoja korotetaan kaupungin oman palkkakehitysohjelman pohjalta. Vuoden 2023 palkkakehitysohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota matalapalkkaisimpiin työntekijäryhmiin. Lisäksi palkkakehitysohjelman tavoitteena on parantaa osaavan henkilöstön saatavuutta niissä ammattiryhmissä, joissa kaupungilla onpalkkakilpailukykyhaasteita.
Palkkakehitysohjelmalla halutaan lisätä kaupungin houkuttelevuutta työnantajana ja helpottaa rekrytointihaasteita. Ohjelma 2023 nostaa yhteensä yli 7500 henkilön palkkaa, ja se toteutetaan viidettä kertaa.
Korotukset on kohdennettu ammattiryhmille tarvekartoituksen pohjalta. Kriittisimmät ammattiryhmät on valittu toimialojen, virastojen ja liikelaitosten johdon ja henkilöstöammattilaisten sekä kaupunginkanslian yhteistyönä. Valmistelutyössä on kuultu laajasti eri tahoja kuten henkilöstöjärjestöjen edustajia.
Palkkakehitysohjelman mukaiset korotukset astuivat voimaan 1.4.2023. Huhtikuun alussa voimaan tulleet korotukset maksetaan huhtikuun loppuun mennessä. Toukokuussa korotus maksetaan normaalin palkkapäivän yhteydessä.
Matalimmat palkat nousevat
Vuoden 2023 palkkakehitysohjelmassa huomioidaan kaikkein matalimmin palkattuja tehtäviä. Kaupunki korottaa kaikki alle 2000 euron tehtäväkohtaiset palkat vähintään 2000 euron tasolle viimeistään 1.6.2023 mennessä.
Korotukset toteutetaan asteittain niin, että tehtäväkohtainen palkka nousee 2000 euron tasolle joko 1.4.2023 voimaan astuvan palkkakehitysohjelman tai viimeistään 1.6.2023 yleiskorotuksen myötä. Osa-aikaisten tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan suhteessa työaikaan.
Korotukset koskevat kaupungin vakituista ja määräaikaista henkilöstöä, mukaan lukien työllistetyt ja kausityöntekijät. Korotukset eivät koske harjoittelijoita, opiskelijoita, oppisopimussuhteisia tai kesätyöntekijöitä. Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen piiriin kuuluvien tehtävien korotukset toteutetaan samoja periaatteita noudattaen.
Vaikutukset kaskolaisten palkkoihin
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla palkkakehitysohjelma nostaa yli 3000 varhaiskasvatuksen ammattilaisen palkkaa. Korotus kohdennetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajille sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajille ja kiertäville erityisopettajille.
Korotuksen saavat myös perusopetuksessa kelpoisuusehdot täyttävät opettajat tietyissä kouluissa alueellisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tähän ryhmään kuuluu noin 1500 opettajaa. Alueellista yhdenvertaisuuslisää myönnetään määräajaksi kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi erityiskoulunkäyntiavustajat saavat korotuksen saatavuushaasteiden perusteella.
Kaikki kuntatyöntekijät saavat lisäksi kunta-alan yleiskorotuksen 2,2 prosenttia 1.6.2023.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"