Helsingin aikuislukio on ikkuna uuden ajan lukioon
16.05.2022
Kuva: Adobe Stock
Kuuluuko lähipiiriisi nuori lukiolainen? Tuntuuko, ettet ymmärrä nykylukion vaatimuksia ja tavoitteita? Kaipaatko itse tavoitteellista opiskelua? Aikuislukioon voi tulla kuka tahansa aineopiskelijaksi ja astua lukiolaisen maailmaan.
Lukio-opiskelusta puhutaan paljon. Uudistuksista, vaatimuksista ja ylioppilastodistuksen arvosanoista käydään vilkasta keskustelua etenkin näin keväisin pääsykokeiden ja lakkiaisten kynnyksellä.
Aineopiskelijana voit opiskella oppilaitoksessa, etänä tai verkossa mitä tahansa ja minkä verran tahansa. Voit tulla kirjoittamaan tekstejä ja hiomaan taitojasi esimerkiksi työelämää tai blogitekstejä varten. Saat tulla vahvistamaan geomediataitoja tai arvioimaan ihmisen toiminnan vaikutuksia ekosysteemeissä. Voit syventyä geometrian ihmeelliseen maailmaan uusilla työkaluilla tai oppia uudelleen ruotsin kieltä työelämän tarpeisiin.
Aikuislukiossa voi opiskella myös omien päivälukio-opintojen täydennyksenä tai ammattikoulun ohella. Meille voi tulla opiskelemaan ylioppilaaksi ammatillisen perustutkinnon jälkeen suorittamatta koko lukiota tai tulla täysi-ikäisenä suorittamaan lukiotutkinnon. Mäkelänrinteen hienoissa uudistuneissa tiloissa kelpaa opiskella, mutta opetukseen voi osallistua myös kotoa käsin.
Pian ilmestyy kauan odotettu seuraavan lukuvuoden opintotarjotin. Sen löytää aikuislukion nettisivulta helsinginaikuislukio.fi. Uusi lukuvuosi alkaa opintotorilla maanantaina 29.8. klo 17. Nähdään siellä!
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





