Harri Korhonen: "Stadin lukioiden vetovoima vahvistuu entisestään"
13.02.2020
Stadin lukiot ovat vetovoimaisia ja niiden vetovoima kasvaa entisestään 2020-luvulla. ”Kun kyse on lukiokoulutuksesta, tämä on Suomen mahtavin paikka olla töissä”, sanoo Helsingin suomenkielisen lukiokoulutuksen uusi päällikkö Harri Korhonen.
Mistä muodostuu Stadin lukioiden vetovoima? Sen Korhonen kiteyttää näin: ”Lukiomme ovat isoja, joten jokaisessa lukiossa opiskelijalla on paljon valinnanvaraa. Kaikilla lukioilla on joko valtakunnallinen erityistehtävä tai painotus. Opiskelija voi valita kursseja paitsi omasta lukiostaan, myös oman kampuksesta lukioista ja kaupungin lukioiden yhteiseltä kurssitarjottimelta.”
”Osa kaupungin lukioiden yhteisistä kursseista on verkkokursseja. Verkkokursseja tarjotaan tulevaisuudessa entistä enemmän, koska niille on kysyntää ja haluamme vastata kysyntään."
Stadin lukioiden vetovoima imaisi myös Harri Korhosen hakeutumaan Espoosta Helsinkiin, jossa hän aloitti uudessa tehtävässään tammikuussa. Erityisesti häntä houkutteli Helsingin lukiokoulutuksen valtavat mahdollisuudet ja kehittämisen into.

Korhonen on työskennellyt reilut 13 vuotta Espoonlahden lukion rehtorina. Aiemmin hän on toiminut rehtorina ja sivistystoimen johtajana Karjaalla sekä historian ja yhteiskuntaopin opettajana.
Lue kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilla Harri Korhosen haastattelu, jossa kerrotaan muun muassa lukioiden tiloista.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Toimialajohtajan kevätvideo: "Tunnen suurta ylpeyttä henkilöstöstämme"
- Palkka-asioissa tapahtuu: Yleiskorotus kaikille elokuussa
- Kahluualtaita ja kavereita – leikkipuistoissa nautitaan kesästä / Plaskdammar och kompisar – njut av sommaren i lekparkerna
- "Hyvä lukutaito on voimavara" – Helsingin lukutaitotyön suuntaviivat piirrettiin toimialojen yhteistyössä
- Valvonta- ja laitosateriat siirtyvät Epassiin 1.6.
- Erityisopettaja varhaiskasvatuksessa: "Ohjaan ryhmässä lasta onnistumaan"
- Työväenopiston asiakastyytyväisyys on korkea ja opetus koetaan laadukkaaksi
- Pilotoimme pienten lasten kuulemista – eskarilaiset kertoivat mielipiteensä tulevasta koulumatkastaan / Förskolebarn berättar sin åsikt om sin kommande skolväg
- Värikäs satumaailma ihastuttaa Tapanilan ala-asteen portaikossa
- Tunnetko oman kulttuurikerhomme? – Kultsasta saat monia etuja / Känner du till vår alldeles egna kulturklubb? – I Kultsa får du många förmåner





