Esimerkkejä koulujen arjesta – Yhdessä tekemisen tunnelmaa ylläpidetään myös poikkeusoloissa
15.04.2020

Kuva: Mari Thorin / Rhinoceros
Helsingin kouluissa on tehostettu ja monipuolistettu erilaisten digitaalisten työvälineiden ja menetelmien käyttöä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Vaikka opiskellaan ja työskennellään verkon välityksellä, yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen tunnelma ovat tärkeitä.
”Nyt viimeistään sekä opettajat että oppilaat ottavat ison digiloikan. Moni opettaja ottaa tämän seikkailuna ja mahdollisuutena ja on innoissaan uudenlaisesta tavasta opettaa”, kertoo Itäkeskuksen peruskoulun rehtori Jutta-Riina Karhunen.
Ressun peruskoulun rehtori Leena Liusvaara toteaa, että koulussa on hyvä flow ja yhdessä tekemisen meininki. ”Noudatamme normaalia päivärytmiä, vaikka työskennelläänkin etänä. Meillä on esimerkiksi Teamsissa opehuoneen aamukahvit klo 10, kuten normiarjessakin. Tämän poikkeustilanteen myötä syntyy samalla toimintatapoja, jotka edistävät epidemian jälkeistäkin toimintaa. Esimerkiksi taito- ja taideaineiden opetukseen on saatu uusia näkökulmia, on opittu ja totuttu jakamaan asioita enemmän, ja nyt toteutuu digiloikan viimeinen vaihe."
Eri tyyppisiä esimerkkejä koulujen arjesta poikkeusoloissa voit lukea verkkosivuiltamme. Jutun esimerkit ovat Itäkeskuksen peruskoulusta, Munkkivuoren ala-asteelta, Hiidenkiven peruskoulusta, Ressun peruskoulusta ja Herttoniemenrannan ala-asteelta.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Uusi apulaispormestari esittäytyy: "Tässä kaupungissa jokainen lapsi on yhtä arvokas"
- Suomenlinnan päiväkoti viettää satavuotisjuhlaa
- Seniorit lukevat lapsille leikkipuistoissa: "On ihanaa, kun he kuuntelevat"
- Stadin AO saa pian uudet tilat: "Roihupellon moderni kampus tukee opiskelun ja työelämän murrosta"
- Tervetuloa perheet! -toiminta hurmasi maahan muuttaneet perheet
- Oppijoille uusi yhteydenottokanava opiskeluhuoltoon ja sote-palveluihin
- Kiusaamisen vastainen ohjelma valmistui päiväkoteihin
- Tunnetko työkaverisi: Kansainvälinen käsipalloilija
- Työväenopiston syksyn ilmoittautumiset alkavat 11.8.
- Arbis kursutbud lockar till att våga testa nytt
- Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -visio ohjannut työtämme nyt vuoden verran
- Mistä sinut löytää vapaa-ajalla, Ville Raatikainen?
- Helsinki vahvistaa onnistumisen kulttuuria ja hyvinvointia lukioissa
- Alla är välkomna till den svenskspråkiga lekparksverksamheten – oberoende av språk
- Oppimisen tuki uudistuu – näin kouluissamme valmistaudutaan muutoksiin
- Tunnetko työkaverisi: Musiikin monitaituri
- Varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee
- Arbis ger en svensk start för invandrade
- Filippiiniläiset lähihoitajaopiskelijat edistyvät vauhdilla Stadin AO:ssa
- Toimialajohtaja ja apulaispormestari videolla: "Hyvää ja rentouttavaa kesää!"