Englanninkieliseen perusopetukseen pääsee nyt entistä nopeammin
14.02.2022
Kuva: Maija Astikainen
Helsinki on sujuvoittanut kaupunkiin muuttavien kansainvälisten perheiden hakeutumista englanninkieliseen perusopetukseen. Kerran vuodessa järjestetyn haun rinnalle on avattu uusi jatkuvan haun väylä, jolloin englanninkieliseen perusopetukseen voi hakea ympäri vuoden.
Jatkuva haku on tarkoitettu ilman koulupaikkaa oleville lapsille, jotka ovat aikaisemmin opiskelleet englanninkielisessä Suomen perusopetukseen rinnastettavassa opetuksessa ulkomailla tai Suomessa. Mikäli koulussa on tilaa, koulupaikka voidaan myöntää Helsingissä asuvalle lapselle, jolla on koulun arvion mukaan riittävä kielitaito opiskella englanninkielisessä perusopetuksessa.
“Jatkuvan haun väylä auttaa meitä varmistamaan, että kansainvälisten perheiden lapsilla on yhtäläinen mahdollisuus eheään opinpolkuun Helsingissä, kielellä jota he jo osaavat”, kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas sanoo.
Helsinki sped up the application process to English-language basic education
Helsinki streamlined the process of applying for a school place in the English-language basic education for international families. Previously families could apply only once a year, but now applications are accepted all year round.
Continuous admission to English-language basic education is aimed at children who move to Helsinki in the middle of basic education and have previously studied in English – either abroad or in Finland. In order to get place, a child has to live in Helsinki, and the school that offers English-language basic education has to have free places. The school also assesses the child’s language skills and competence to study in English.
“The continuous admission route helps us ensure that children in international families have equal access to a coherent learning path in Helsinki, in a language they already know," says Satu Järvenkallas, Head of Education Division.
Uutiskirjeen uusimmat jutut:
- Työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan / Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia
- Koulun yhteinen lukutunti ja muut keinot edistävät lukutaitoa erityiskoulussa
- Norsens läsråd tipsar: du behöver inte läsa ut den där boken
- Henkilöstökassa – mikä se on ja miksi siihen kannattaa liittyä?
- Stadin AO:ssa kehitetään yrittäjyyskasvatuksen kulttuuria
- Kaskolle kolme OmaStadi-hanketta toteutettavaksi – katso mitkä ne ovat
- Päiväkoti Verkkosaaren 4–5-vuotiaat tekevät maailmanympärimatkaa
- Kankarepuiston päiväkodin lapset ja aikuiset rakensivat oman Huvikumpu-leikkimaailman
- KOTIVA-toiminta opettaa suomea pienten lasten vanhemmille
- Kuraattorit: "On tärkeää olla tukemassa ja kulkemassa rinnalla"





