Alppilan lukio osallistui Euroscola-tapahtumaan Strasbourgissa
21.01.2026
"Olimme marraskuun lopussa yhdessä Kuhmoisten lukion kanssa matkalla Strasbourgissa Ranskassa. Osallistuimme siellä Euroscolaan, joka on Euroopan parlamentin järjestämä tapahtuma lukioikäisille eurooppalaisille nuorille.
Ryhmäämme kuului 24 opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Matkaan sisältyi muutama matkustuspäivä, ja itse tapahtumassa vietimme yhden kokonaisen päivän.

Euroscola oli huikea kokemus! Tapasimme paljon samanikäisiä nuoria eri puolilta Eurooppaa. Opiskelijoista huomasi, että heitä aidosti kiinnosti kansainvälisyys sekä halu keskustella ja oppia lisää Euroopan unionista. Tapahtumassa pääsimme esittelemään omia mielipiteitämme muun muassa disinformaatiosta ja tekoälystä.
Kun astuimme Euroopan parlamenttiin, ymmärsimme sillä hetkellä olevamme oikeasti Euroopan unionin päätöksenteon ytimessä. Se oli erityisen vaikuttava hetki, ja sen huomasi tunnelmasta.
Osallistuimme myös ”aitoon” istuntoon, jossa meidät jaettiin kannattajiin ja vastustajiin, ja pääsimme väittelemään toisiamme vastaan Euroopan parlamentin istuntosalissa.

Kokemus oli erittäin yhteisöllinen, ryhmäyttävä ja eurooppalaisuutta vahvistava. Matka jäi mieleen ainutlaatuisena mahdollisuutena nähdä, miten demokratia ja kansainvälinen yhteistyö toimivat käytännössä."
Teksti: Leen Kadour
Kuvat: Pekka Niemi
- Lukuvuoden avajaistilaisuus kokosi esihenkilömme yhteen
- Muista vastata Kunta10-kyselyyn! / Kom ihåg att svara på Kommun10!
- Improvisaatioteatteria vanhempainillassa? Vallilan ala-asteella kokeillaan uutta
- Maailman huippukokit vierailivat kahdella koulullamme ja tutustuivat kotitalouden opettamiseen – katso kuvat / Toppkockar besökte två av våra skolor
- Skolgångshandledaren Pamela har jobbat på Degerö i 32 år: "Lyssna på barnet så hittar du lösningen"
- Opintopistekursseja työväenopistossa / Studiepoängskurser på Arbis – få bevis på ditt kunnande
- Toivon pedagogiikan aamukahvit -webinaarisarja saa jatkoa
- Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Kannelmäessä ja Malminkartanossa
- Leikkipuistoista vertaistukea vanhemmille ja ohjattua toimintaa lapsille
- Huoltajat tutustuivat lauantaikoulupäivässä koulun arkeen Puistolassa





