Kultus tarjoaa oppimisen elämyksiä eri puolilla Helsinkiä / Kultus erbjuder inlärningsupplevelser runtom i Helsingfors

15.09.2022

Uutisen kuva

Kultus.fi on opettajille ja varhaiskasvattajille suunnattu verkkosivusto, jolta löytyy juuri omalle ryhmällesi sopivia oppimiskohteita, elämyksiä ja tapahtumia eri puolilta Helsinkiä. Tarjolla on myös kulttuurikasvatusta tukevia oppimateriaaleja ja virtuaalitapahtumia, jotka ovat vapaasti kaikkien kasvattajien hyödynnettävissä asuinpaikasta riippumatta. Kasvattajat voivat puolestaan osallistua erilaisiin etäkoulutuksiin Kultuksen kautta.

Tarjonta kasvaa ja monipuolistuu

Kultus on jo usean vuoden ajan koonnut yhteen kaupungissa tapahtuvia taide- ja kulttuurikasvatuksen palveluita oppilaitoksia varten. Nyt Kultus on uudistunut ja laajentunut, ja palvelusta löytyy muun muassa luontoretkiä, liikunnallisia aktiviteetteja, avaruuden tutkimista ja vaikkapa pelastuskoulutusta – kulttuuria ja taidetta unohtamatta. Kultuksen kohderyhmään kuuluvat kaikki lapset ja nuoret varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka.

Tutustu Kultuksen tarjontaan ja ota kaikki hyöty irti Helsingin monipuolisesta oppimisympäristöstä!

Lisätietoja palvelusta: Jatta Tomminen, jatta.tomminen@hel.fi

Kultus erbjuder inlärningsupplevelser runtom i Helsingfors

Kultus.fi är en webbplats för lärare och småbarnspedagoger där du kan hitta studiebesöksmål, upplevelser och evenemang på olika håll i Helsingfors som passar just din grupp. Här finns också läromaterial och virtuella evenemang som stöder kulturfostran och som kan utnyttjas fritt av alla fostrare oavsett bostadsort. Fostrarna i sin tur kan delta i olika distansutbildningar via Kultus.

Utbudet växer och blir mångsidigare

Under flera år har Kultus samlat ihop stadens tjänsteutbud inom konst- och kulturfostran för läroanstalterna. Kultus har förnyats och utvidgats, och nu innehåller tjänsten även till exempel naturutflykter, sportaktiviteter, rymdforskning och till och med räddningsträning – utan att glömma kultur och konst. Kultus målgrupp är alla barn och ungdomar från småbarnspedagogiken till andra stadiet.

Bekanta dig med Kultus utbud och utnyttja Helsingfors mångsidiga lärmiljöer maximalt!

Mer information om Kultus: Jatta Tomminen, jatta.tomminen@hel.fi